Saa olla ronkeli!

Olin melko kauan ilman pitkäaikaista tyttöystävää, jotkut ovat vielä minuakin kauemmin. Moni vetää helposti hätäisiä johtopäätöksiä tällaisesta käytöksestä; joko olen avuton luuseri tai sitten en ole oikeasti kiinnostunut tytöistä.

Omalla kohdalla syy oli siinä, että olen vaativa, eikä se ole mielestäni huono asia. Minä olen vaativa, koska minulle ei kelpaa kuka tahansa. Kumppanin täytyy olla sellainen, jonka kanssa jaksaa viettää paljon aikaa. Parisuhde vaatii paljon työtä ja kumppanin täytyy silloin olla kaiken sen vaivan ja ajan arvoinen. Totuushan on kuitenkin se, että parisuhde vaatii aina enemmän tai vähemmän kompromisseja. Kyse ei koskaan ollut siitä, etten olisi valmis tekemään kompromisseja kumppanin vuoksi, vaan siitä, etten koskaan ollut tavannut ihmistä, jonka vuoksi olisin valmis tekemään kompromisseja.

Minulla on ollut muutama lyhytikäinen seurustelusuhde aiemmin, ja lyhytikäisiksi ne jäivät koska kumppanit eivät lämmittäneet tarpeeksi. Kauan aikaa luulin, että vika on minussa itsessäni, että olen jotenkin tunnevammainen enkä koskaan voisi ketään oikeasti rakastaa tai parisuhteessa toimia. En oikein tajunnut koko tätä rakkaus-konseptia ja kuinka ihmiset jaksavat toisiaan katsella vuodesta toiseen, saati sitten mennä naimisiin. Omat parisuhteet tuntuivat aina lopulta melko väkinäisiltä ja kiehtovan alun jälkeen, kun ensi-ihastus katosi, jäi jäljelle vain ajatus: ”Tässäkö tämä nyt sitten oli?”. Osasyy oli myös siinä, että olin liian nuori ja liian kokematon toimimaan parisuhteessa kunnolla, mutta vasta nykyisen parisuhteeni kautta tajuan, että suurin syy oli minun ja kumppanin yhteensopimattomuudessa, eikä siis vain minussa.

Nyt kun minulla on nainen, jonka kanssa tykkään viettää niin arkea kuin hieman juhlavampia hetkiä, tajuan mitä rakkaus on eikä minulla ole epämääräistä oloa homman toimivuudesta niin kuin aina ennen oli. Nyt kun minulla on nainen, jota rakastan ja jota voin hyvällä syyllä kutsua parhaaksi ystäväkseni, tajuan että kannatti olla vaativa ja odottaa rauhassa. En tyytynyt vähempään ja löysin naisen, jollaista tulen tuskin enää koskaan löytämään.

Neuvoni niille, jotka ovat hieman epävarmoja parisuhteessaan: mieti tarkasti, kuka olet ja mitä haluat. Mieti, onko nykyinen parisuhteesi oikeasti aikasi arvoinen. Sinulla on vain yksi elämä, älä tuhlaa sitä toisen kanssa ellei kumppanisi anna selkeästi elämääsi tarkoitusta. Liian moni tyytyy liian vähään, uhrautuu jonkin käsittämättömän syyn vuoksi ja se on suuri sääli ja melkoista ajanhukkaa. Saa olla ronkeli!

Teksti: Ari Vilmunen

Kolme syytä pitää progesta

Progressiivinen rock. Moni saa varmasti näppylöitä naamalleen kuullessaan kyseisen sanayhdistelmän ja mieleen muodostuu kuva jostain äärimmäisen vaikeaselkoisesta, hämärästä musiikista jota kuuntelevat vain eksentriset, pitkätukkaiset ja risupartaiset hipit. ”Se on sellaista musiikkia muusikoille, kukaan muu sitä ota tolkkua!”

On siis aika Arin puolustuspuheenvuoron. Haluan kuvailla genreä tunnetasolla ja mitä se minulle merkitsee ja toivottavasti samalla murtaa niitä viheliäisiä ennakkoluuloja kyseistä musiikkia kohtaan. En ala luennoimaan progen historiasta tai luettelemaan ziljoonia eri bändejä, sillä tästä bloggauksesta tulisi niin pitkä ettei touhussa olisi enää järkeä. Sitä paitsi Internet on jo pullollaan faktatietoa aiheesta, ja suosittelenkin lukemaan lisää jos kiinnostus herää. Ja etsivä kyllä löytää musiikkia kuunneltavaksi, joskin muutamilla esimerkeillä täytyy valottaa omia mielipiteitäni.

Pitemmittä puheitta, itse asiaan! Miksi minä pidän progesta?

Pidän progesta, koska se on seikkailullista musiikkia. Rakenne ei useinkaan noudata populaarimusiikista tuttua ja turvallista säe-kertosäe-kaavaa, vaan pakkaa sekoitetaan erilaisilla melodioilla, niiden kehittelyillä ja ovelilla toistoilla sekä paikoin hyvinkin yllättävillä tunnelmanvaihdoksilla. Hyvä progebiisi on kuin matka tuntemattomaan; matkan alussa ei tiedä mitä tulee tapahtumaan tai minne päädytään. Muista vain laittaa turvavyö kiinni ja valmistaudu kaikkeen!

Pidän progesta, koska se on iloittelevaa musiikkia. Genrelle on tyypillistä muusikoiden taito ja sen korostaminen, ja tästä joko nauttii tai ei. Kuitenkin tätä taitoa käytetään useimmiten itse biisin vahvistamiseksi kuin toisinpäin. Koska tekninen osaaminen ei ole esteenä, voidaan musiikkia viedä sellaisiin suuntiin ja sellaiseen musiikilliseen iloitteluun, mikä ei olisi muuten mahdollista. On aivan äärimmäisen mahtavaa kuunneltavaa, kun muusikot pistävät parastaan ja ilakoivat ja revittelevät kuin huomista ei koskaan tulisi. 

Pidän progesta, koska se on tunteellista musiikkia. Harhaluulo: Kaikki proge on teknistä ja kylmää. Minulle musiikki itsessään on ennen kaikkea tunnepuolen asia ja veikkaisin, että useimmat musiikinkuuntelijat kokevat asian samoin. Proge on ihan vertaansa vailla erilaisten tunnetilojen esittämisessä. Musiikki ei ole sidottua keinotekoisiin rajoihin, jolloin biisejä voidaan rakentaa rauhassa erilaisten vaihteluiden kautta huikeisiin kliimakseihin ja musiikillisiin orgasmeihin. Proge voi olla äärimmäisen vihaista tai äärimmäisen kaunista, ja usein vielä saman biisin aikana! Mitä tulee populaarimusiikkiin, kaikkein huikeimmat ja tunteellisimmat hetket olen kokenut nimenomaan progen parissa.

Progea ei pidä pelätä. Se on hyvin moninainen genre, josta löytyy kaikille kaikkea eikä läheskään kaikki sen sisällä ole niin vaikeaa tai monimutkaista, etteikö hyvän musiikin arvostaja voisi sieltä jotain itselleen sopivaa löytää. Kannattaa unohtaa ennakkoluulot ja ottaa uskaliaasti hyppy tuntemattomaan. Tiedä vaikka oma maailma rikastuisi entisestään.

Huom! Tulossa myös naisen näkökulmaa aiheeseen... 

Teksti: Ari "the prog lover" Vilmunen