Kurkistus pajalle

 Nyt seuraa pieni kuvakertomus Lauran päivästä,

ihan te kaikki ette varmaan tiedäkään,

mitä verstaalla tapahtuu.

Alkukesä on ollut verstaalla kiireisempi kuin

aikoihin, mikä pitää yrittäjän tyytyväisenä,

kun töitä riittää, mutta samalla stressitason

korkealla sepättären yrittäessä selviytyä

deadlineistaan...

Aamu lähti käytiin reippaasti kivenistutuksilla,

hommalla joka ei ihan heti ollutkaan ohi, sillä

kiviä oli jokunen sormuksen molempia reunoja 

kiertämässä...

Hyvän työpäivän edesauttaja on sopiva työs-

kentelymusiikki ja kivenistutustakin vauhdit-

taa kummasti kun on reipasta ja dynaamista

musiikkia, johon upottaa ajatuksensa sarja-

työn sijaan.

Kultasepän työhön kuuluu monenlaista erikois-

ta työkalua, jotka ovat omiin tehtäviinsä rää-

tälöityjä, kuten esimerkiksi kuvan kaivertimet,

eli stikkelit. Niitä käytetään kivien istuttami-

seen.

Valmista tuli! Kivet paikallaan ja sormus 

viimeistelty.  

 Iltapäivä ei lähde käyntiin ilman päivittäistä

teeannosta.

 Ennen kuin paria juuri valmistunutta sormusta

tultiin noutamaan, oli ne dokumentoitava.

Uniikkeja sormuksia on tosi mukavaa tehdä, 

sillä ne, kuten nämäkin kaksi, ovat niin saa-

jiensa näköisiä, persoonallisia ja yksilöllisiä.

 Iltapäivä jatkui rattoisasti sarjatöiden parissa.

Tehtävänä kasata 50 hopeista pinssiä!

 Nykyään työpäiviin kuuluu olennaisena osana 

Tyvenien, uusien Kokkola-korujen valmistus.

Korut ovat saaneet hyvän vastaanoton, joten

vasaran olisi syytä takoa aika lailla taukoa-

matta... 
Alla pieni videomuotoinen kertomus korun
syntymisestä, made by Ari Vilmunen.

Nukkemestarin armoilla

Tuntuuko sinusta joskus, kuin joku ohjailisi elämääsi puolestasi? Olet kuin marionettinukke, jota vedellään naruista? Minulle tilanne kuulostaa tutulta. Mutta mitkä ovat nuo kädet, jotka tuolla jossain näkymättömissä mystisesti kontrolloivat? 

Kuva: http://images.fineartamerica.com

Vastauksessa ei ole mitään mystistä, sillä kyseessä ovat ulkopuoliset paineet, nuo toisten asettamat odotukset ja velvoitteet sinua kohtaan. Millainen sinun kuuluisi olla, miten kuuluisi käyttäytyä, kuinka ollaan Kunnon Ihminen.
Mutta kuka haluaa olla marionetti?  En minä ainakaan!

Jos jotain tässä elämässäni haluan, tahdon olla oma itseni. Haluan kaivaa oman polkuni, tuli siitä sitten kuinka kivinen hyvänsä. Monilla Toisilla on hyvä tahto neuvoa ja tarkoitus ilmeisesti pyhittää keinot, mutta kas, satunpa kuitenkin tässä kolmenkympin haamurajaa lähestyessä kokemaan, että osaan jo tehdä päätökseni omin pikku kätösin. Ihan itse, ilman "hyväntahtoisia" neuvoja. Toki, hyvät neuvot ovat toisinaan kalliita ja ulkopuolinen mielipide voi avartaa omaa näkemystä. Mutta silloin kun puhutaan suuremman skaalan elämän suuntaviivoista, kyllä se minun nähdäkseni on ihan jokaisen oma asia.

Ryhdyin kuitenkin miettimään, kuinka hyvin toteutankaan omaa periaatettani. Kuinka paljon ulkopuolelta tulevat vaatimukset ja odotukset vaikuttavatkaan siihen, miten toimin. Voiko se tapahtua huomaamatta, salakavalasti? Varmasti sitä jossain määrin syyllistyy sopulikäyttäytymiseen, menee valtavirran mukana. Omalla kohdallani tällaiset asiat rajoittuvat aika pinnallisiin asioihin, kuten pohdintaan siitä, pesenkö ikkunat keväisin. Toivon, että siihen se jääkin, eikä homma riistäydy käsistä enkä päädy vaikka tekemään vauvaa, vain koska "kaikki muutkin tekevät niin". 

Kuva: http://ilnuovomondodigalatea.files.wordpress.com

Otetaanpa kätevänä aasinsiltana esimerkiksi tilanne, jossa ulkoiset paineet tulevat konkreettisesti esille. Näin hedelmällisessä iässä olevana vakiintuneessa parisuhteessa elävänä naisena, on tuttavapiiristäni alkanut kaikua muuan virsi: "Jokos sitä perheenlisäystä on teille tulossa?". Huoh. Hassua on, että kommentit tulevat ihmisiltä, joille asia ei likimainkaan kuulu, lähimmät ystävät ja sukulaiset ovat onneksi ymmärtäneet yskän. Ovatko vieläkin tiukassa muutaman vuosikymmenen takaisen suurperhe-Suomen asenteet? Vaikka kuinka ollaan menossa kohti modernia nyky-Suomea? Oletetaan, että nainen ei ole Nainen, ellei puske maailmaan jälkikasvua. Entäs jos ei halua? Niinkin henkilökohtaisen asian kuin lasten hankinnan luulisi olevan jokaisen oma asia ja oli oma mielipide mikä tahansa, mölyt voisi pitää mahassaan. Oma henkilökohtainen kantani olla hankkimatta lapsia ei missään nimessä tee huonommaksi häntä, joka tekee toisin. 
Yksinkertaista? Pitäisi ainakin olla.

Ylipäänsä koen, että yhteiskunnan asettamien normien ja paineiden mukana ei ole syytä mennä, ellei varta vasten halua. Yhteiskunta on muovannut kuvan "täydellisestä ihmisestä", mutta eihän sellaista olekaan. Tuo kuva voi pahimmillaan rajoittaa ja estää tekemästä asioita, jotka olisivat kantajalleen oikeita, mutta yhteiskunnalle jollain tavalla vääriä. Ja toiselta kantilta taas, mikä ei toiselle sovi, voi vallan mainiosti passata jollekin toiselle. That's ok.

Kliseinen skenaario avioliitosta, omakotitalosta, kahdesta lapsesta, farmariautosta ja kultaisesta noutajasta pätee yllättävän monen kohdalla, mutta kuinka moni sitä sisimmässään oikeasti haluaa? Toteuttaa vain koska "niin nyt on tapana tehdä".
Tarkoituksenani ei toki ole tuomita ketään, jos kyseisen elämäntyylin kokee omakseen ja elää elämäänsä onnellisena - ei siinä mitään. Pointtina onkin se, että omia valintojaan tulisi miettiä hartaudella, sillä ne tekevät elämästä elämisen arvoista tai vaihtoehtoisesti hirvittävää paskaa. Tiedän aivan liian monta elämäänsä kyllästynyttä kyynikkoa, enkä halua sitä itselleni saati läheisillenikään.

Kuva: http://zivot-v-hradci.cz

Muokatkaamme siis elomme juuri sellaiseksi kuin itse parhaaksi näemme. Jätetään Toisten mielipiteet, käsitykset ja ennakko-odotukset omaan arvoonsa. Katkaistaan turhat narut.









Naputellut: Laura "the scissor woman"